Olit ottanut kuvia minusta. Olimme töissä ja minä pyysin Sinua kuvaamaan. Sinä kuvasit minua. Selatessani myöhemmin kuvia, häkellyn. Ensin minä toiminnan keskellä. Sitten minä rajattuna. Seison edelleen keskellä toimintaa, jota pyysin Sinut kuvaamaan, mutta olet zoomannut minuun. Kuvia on monta. Liian monta.

Minulla on tapana ihastua ihmisiin, joita en voi saada. Sinuun olen ollut ihastunut jo kolme vuotta. Sekin on minulle ihan tyypillistä. Pidän ihastuksestani kiinni, vaikken voi saada haluamaani. Uskalla väittää, että se mitä tunnen Sinua kohtaan, ei ole täysin yksipuolista. Sinä olet sitoutunut toisaalle. Ihailen Sinussa sitä, että pidät kiinni sitoumuksistasi. Olen uskollinen sille, mihin olet sitoutunut.

Aina välillä, minä uskallan mekein päästää irti Sinusta. Tänä keväänä jopa ihastuin toiseen. Ihastuin palavasti. Sitten tulee tällaisia hetkiä. Soitan Sinulle työasioissa ja päädymme juttelemaan pitkään. Olemme ystäviä, kerron itselleni, ystävät juttelevat asioista pitkään vaikka soittamisen syy olisi työasia. Mutta Sinä et yleensä soita minulle. Joskus työasioissa. Et ole ystäväni. Paitsi kerran vahingossa soitit minulle ja olit hämilläsi... Olen taipuvainen tulkitsemaan näitä pieniä tapahtumia siten, että ne kertovat Sinun tunteistasi minuun. Että niitä on, että minä en kuvittele. Toisinaan taas uskon kuvitelleeni kaiken.

Mitä minun siis pitäisi ajatella näistä kuvista? Kuvista, joissa tulet lähelleni kameran linssin avustamana. Kuvia on monta. Tarkoituksesi ei ole voinut olla ottaa näin montaa kuvaa minusta. Olemme töissä, tarvitsen kuvia toiminnasta. Minulla ei ole käyttöä kuville omista kasvoistani. Selaan kuvia epäuskoisena. Sitten sydämessäni läikähtää pieni onnentunne. Kuin häkissään räpistelevä lintu, jolle on vilautettu lupausta vapaudesta. Ikkuna on auki, lennä vaan!